Torstain Language Cafesta piti keromani... Language Cafen perusidea kai on kannustaa vaihdossa olevia opiskelijoita harjoittelemaan englantia ja samlla tutustuttaa heitä paikalliseen kulttuuriin. Ihan kiva idea. Viime viikolla jätin törkeästi menemättä, kun ei oikein hotsittanut. Mutta tällä viikolla oli luvassa brittiläistä huumoria ja ymmärsin, että ohjelmassa olisi elokuva ja syötävää. Sounds good.
No. Ohjelmassa oli syötävää ja huumoria. Mutta leffaa ei. Pettymys. Ensin oli reilun puolentunnin keskustelu/luento brittiläisestä huumorista ja sitten katsottiin jakso Pikku-Britanniaa. Hieman häiritsi kun kokoajan keskityttiin sarkasmiin. Itse näen brittihuumorin olevan enemmän ironista kuin sarkastista. En osaa selittää mikä ero on ironialla ja sarkasmilla, sitä varten pitäisi selailla sivistyssanakirjaa ja nyt vaan ei viitti, mutta mielestäni siinä on merkittävä sävyero... no anyways. Katselmus jäi vähän yksipuoliseksi, koska brittiläien kulttuuri ja kulttuurihistoria huumorin saralla on todella rikas. Mutta kun aika on rajattu, niin aika on rajattu.
No huumorin lisäksi oli syötävää. Täytyy kyllä sanoa, britit rakastaa voileipiä. Ja kolmioleipiä etenkin. Ei siinä mitään, en ole toistaiseksi saanut vielä huonoa leipää. Viipaleet ob paksuja ja tuoreita ja täytteet maistuvia ja runsaita. Jotain kotoista kuitenkin kaipaa. Täällä tykätään lotrata majoneesilla ja maustekastikkeilla, kun itse kaipaisi leivän väliin rouskuvaa salaattia ja kurkkua ja sen sellaista.. Onneksi sitä kaipuuta voi käydä parantelemassa Subwayssa..
Eilen olin satamaristeilyllä. Barbicanista (joka on satama-alue/turistikohde/oleskelualue) lähtee tunnin mittaisia satamaristeilyjä, joiden aikana kierretään Plymouthin niemeke Tamar-joen suulle. Oli hauska katsella Plymouthia vedestä käsin ja kuulla samalla Sid the Squid -kipparin tarinointia Plymouthin historiasta. Sid puhui leveällä west country -aksentilla, jota oli aika leppoisaa kuunnella. Murjaisipa hän hyvän anoppivitsinkin. Royal William Yardin lähistöllä on vanha köysitehdas, jossa sijaitsi myös vanhoja sellejä Englannin sisällissodan ajoilta. Näissä tiloissa on edelleen säilynyt hirttolava, jota pääsee katsomaan myös yleisö (julkisia hirttäjäisiä ei onneksi ole ollut enää aikoihin). Ja tätä nähtävyyttä Sid tuo anoppinsa katsomaan kaksinkertaa viikossa... i wonder why...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti